Historiikki
Express on The Boysin jälkeen Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut popyhtye. Yhtye perustettiin syksyllä 1967, kun Blackbirds-ryhmään liittyivät kosketinsoittaja Unski Kaikkonen ja basisti Hura Huttunen. Entisiä Blackbirdsejä uudessa olivat Junnu Sippola, Lyly Rajala sekä solisti Aimo "Ami" Jaara. Vahvat laulajat sekä bändin taidot nostivat Expressin pohjoissuomalaisen popin eturintamaan ja nuorempien soittajien esikuvaksi.

Alkuaikoina Bändin kokoonpano oli jatkuvasti muutoksille altis. 1970 yhtye voitti levy-yhtiö EMI:n järjestämän popbändien suomenmestaruuskisan. Tuolloin yhtyeen solistiksi oli tullut Pertti "Calle" Fält ja rumpaliksi Kari "Köntsy" Peuhkurinen. Kisapalkintona yhtye sai tehdä ensilevytyksensä - kaksi laulua kokoelma-LP:lle Ilmansuunnat. Hieman myöhemmin miehistö muuttui taas. Kitaristiksi tuli Bachelors-yhtyeessä vaikuttanut Sepa Niemi ja rumpaliksi Tapu Mylly. 
Sepalla oli biisinikkarin vikaa ja hänen kynäilemänsä Anna, anna toikin Expressille hitin ja valtakunnallista näkyvyyttä. Laulun pani merkille Eero Raittinen ollessaan Expressin kanssa Lapin-kiertueella marraskuussa 1971. Kiertueen ensimmäisellä keikalla Kemin työväentalolla hän säntäsi kappaleen kuultuaan kulisseista lavalle partaansa vimmatusti sukien ja huuteli: "Hei, jätkät, mikä piisi, mikä piisi? Tämän haluan viedä Mosselle!" Niinpä Anna, anna levytettiin keväällä 1972.  Single keikkui parhaimmillaan Yleisradion Jokamiehen listan kolmosena. Levy-yhtiö Discophonen pomo Mosse Vikstedt olisi saman tien teettänyt Expressillä levyjä ja hittejä liukuhihnalta. Yhtye yritti hieman jarrutella, sillä sille tarjottiin käännöskappaleita, jotka eivät aina miellyttäneet. Esimerkiksi singlen Ai ai ai sanoitus oli heidän mielestään luokattoman löperö ja single tehtiin pitkin hampain. Vuonna 1974 Express julkaisi ensimmäisen pitkän levynsä, jossa yhtyeen omia sävellyksiä oli puolet.

Monipuolisuus ja rento viihdyttämisen asenne ovat olleet Expressin vahvuuksia. Aina ei ole tarvinnut olla kovin rock, jos tanssimusiikki ja evergreenit ovat palvelleet yleisöä paremmin. 1970-luvun puolivälistä yhtye soittikin tanssilavojen lisäksi myös ravintoloissa. Lava oli kuitenkin mieluisampi ympäristö. Kapakkakiinnitykset veivät yhtyeen pitkäksikin aikaa kerrallaan eteläiseen Suomeen. Tulo oli taattu, mutta olosuhteet rassasivat pitemmän päälle. 
Yhtyeen riveissä on ehtinyt soittaa melkoinen joukko muusikoita. Alkuperäisjäsenistä ovat mukana Junnu Sippola  ja Unski Kaikkonen ja 37 poissaolovuoden jälkeen Lyly Rajala. Pitkäaikaisina jäseninä ovat vaikuttaneet mm. Ari "Musti" Mustonen, Sepa Niemi, Harri Sarkkinen, Jouni Kesti, Aimo Suomela. Express keikkaillee edelleen. Junnun, Unskin ja Lylyn lisäksi kokoonpanoon kuuluvat Risto Järvenpää, Markku Keskinarkaus, jotka hekin ovat olleet bändissä jo yli 30 vuotta.

Risto Järvenpää on jättänyt bändin terveydellisistä syistä 2.11.2010. Riston tilalla soittaa kitaraa Timo Niemelä